Kainuun pitkät sähkökatkot paljastivat huoltovarmuusriskit

Kainuussa jo viikon ajan tykkylumesta ja lumikuormasta aiheutuneet sähkökatkot koskevat jo yli 10 prosenttia koko maakunnan kotitalouksista. Tilanne on alueen kannalta karmaiseva, kun ja jos pakkanen pääsee tekemään tuhojaan.

Kainuun tilanteen pitäisi avata silmämme. Huoltovarmuus veden ja ruoan, sähkön ja energian tai liikenne- ja tietoliikenneyhteyksien on Suomessa monin paikoin todella heikko. Maassa pitää pystyä varmistaa sähkölinjojen ylläpito siten, että tärkein eli vakaa sähkönsaanti on turvattu, myös erityisesti maaseudulla.

Miksi valtion enemmistöomistama Fortum myi sähköverkkonsa? Myös muiden maassa sähköverkkoja ylläpitävien yhtiöiden enemmistöomistus on myyty ulkomaisille toimijoille. Tiedämmekö varmasti, kuka tai minkä maalaiset toimijat lopulta ovat näiden suomalaisten sähköverkkoyhtiöiden uusia ja nykyisiä omistajia?

Osa uusista omistajista on hyödyntänyt näissä kuvioissa veroparatiiseja tai niihin rekisteröityjä yhtiöitä. Tiedämmekö siis tarkasti ja varmasti, kuka tai mitkä tahot omistavat yksityistetyt sähköverkot? Miksi tällaisilla toimijoilla olisi mitään intressiä pitää huolta huoltovarmuudesta. Nykyisen kaltaisessa tietoliikenneympäristössä, tiedämmekö mahdollisten ulkomaisten omistajien, jos ne olisivat esimerkiksi valtioita, kyvyistä vaikuttaa Suomen sisäiseen turvallisuuteen?

Suomalaisten ruoka- ja elintarvikehuollossa riskit voivat olla vielä karmaisevampia. Laajassa kriisissä ruoan saatavuus voi Suomelle olla pian haastavaakin. Miksi valtio kaavailee Altian yksityistämistä, joka kaiken järjen mukaan voisi kriisiaikana tuottaa palavaa tavaraa? Kemiran lannoitetuotannon myynti pois valtionomistuksesta oli aikoinaan käsittämätön päätös, jolla annettiin maamme maaperän rikkaudet pois omista käsistä.

Yksityistetyt yritykset eivät tuota niitä julkishyödykkeitä, mitä valtion yhtiöt aikanaan suomalaisille tarjosivat. Yksityistämisvimmalle on pantava kerta kaikkiaan piste. Nyt pitäisi palauttaa valtion yhtiöt takaisin toimintaan ja estää rahastus suomalaisten veronmaksajien rahoilla rakennetuissa yhtiöissä! Suomalaisessa hyvinvointivaltiossa valtion yhtiöt olisi syytä säilyttää maan turvallisuuden ja huoltovarmuuden kannalta tärkeillä aloilla, jolloin ne voivat jatkossakin tuoda hyvinvointia monille eri ihmisille ja edistää kansakunnan kokonaisturvallisuutta.

Sulje