Suomalaiset rakastavat varhaisia kansallismielisiä, isänmaanrakkaita, suurmiehiään. Suurnaisista puhumattakaan. Tänään muutaman kymmenen toimittajan ja poliitikon avulla on aivopesty kansakuntaamme pitämään globalisaatiota ainoana oikeana asiana: jos et puhu sen puolesta, saat vihapuhe-syytöksiä. Kansallismielisyydestä on tehty kirosana, miksi?
Kansallismielisyys on ollut Suomen synnyssä ja kansamme menestymisessä keskeinen voima. Nyt on aika palauttaa kansallismielisyys ja luoda sille uudet kasvot. Kansallismielisyys on tervettä ylpeyttä omasta identiteetistä, se ei ole vihapuhetta. Kansakuntien välinen yhteistyö ja toisilta oppiminen on luontevasti osa kansallismielisyyttä. Omaa rikasta kulttuuria ei pidä kuitenkaan tuhota eikä missään nimessä globalisaation nimissä tehtävillä massamuutto-operaatioilla.
Koti, uskonto ja isänmaa.
Kaksi Suomen historiaan vahvasti vaikuttanutta puoluetta; Maalaisliiton juurille rakennettu keskusta ja kokoomus ovat myyneet sielunsa globalisaatiolle. Samoin kävi Paavo Lipposen aivopesussa demareille.
Maalaisliitto nojasi vielä 1948 Raamattuun ja Suomen lakiin, mutta kaukana on liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa ajavalla keskustalla translakeineen isänmaallinen arvopohja. Kokoomuksen päästäminen hallitukseen vuonna 1987 ja siitä alkanut tavallisen kansan sorto on ollut vertaansa vailla. Suomi-pääoma on yksityistetty eliittiherrojen taskuun ja kansallisidentiteetti on romutettu EU:n epäpyhälle alttarille Brysseliin. Ja kokoomus ajaa Suomea puolustamaan jenkkien etuja Afganistaniin. Jos presidentti Niinistö saa jatkaa ilman kunnon haastoa ja tämä hallitus jatkaa, niin hippulat vinkuen mennään kohti NATOn ovea.
Suomen arvopohja on kristillisissä perusarvoissa. Mies on mies ja nainen on nainen.
Kansallismielisyys tarvitsee kasvoikseen tavallisia ihmisiä, perheitä ja yksin asuvia. Kansallismielisyys on ylpeyttä maamme juurista, niistä sukupolvista, jotka taistelivat maallemme itsenäisyyden ja puolustivat hengellään tätä rakasta isänmaatamme.
Kansallismielisyys on arvojemme – koti, uskonto ja isänmaa – puolustamista, mutta se pitää sisällään ystävällisen suhtautumisen myös muihin kansallisuuksiin. Jokaisen kansakunnan omat arvot sijaitsevat niiden omilla sijoillaan, kansakuntien arvoja ei pidä väkisin ja keinotekoisesti pakkoliittää. Siksi massamaahanmuuton sijaan kaikin tavoin pitäisi tukea jokaisen kulttuurin pysymistä omilla sijoillaan.
Olen iloinen, että monet ovat alkaneet puolustamaan näkyvästi perinteistä avioliittoa, miehen ja naisen kutsumista mieheksi ja naiseksi, vaatimaan laittomien maahanmuuttajien välitöntä palautusta ja Helsingille suursakkoja lain vastaisesta toiminnasta, vankeusrangaistukseen tuomitun johtajansa Jan Vapaavuoren johdolla. Tämä ei ole vihapuhetta, vaan tämä on arvojemme puolustamista. Suomalaiset saati kristityt eivät saa olla muukalaisia omassa maassaan, maassa jonka he Korkeimpaan uskoen rakensivat.
Ensin hyljeksittiin kristillisyyttä, sitten kansallismielisyyttä, nyt sukupuolijakoa, Helsinki rikkoo lakia maahanmuuttopolitiikassa vailla poliisin puuttumista asiaan, mitä vielä seuraavaksi?
Isänmaanrakkautta tarvitaan ja sitä ei voi ylläpitää ellei huolehdita omien kulttuuripiirteiden säilymisestä. Miksi erilaisuus ei saisi tässä mielessä olla rikkautta. Onko vain silloin erilaisuus on rikkautta kun me lievennämme tai luovumme omista tavoistamme?
On ylpeyttä puolustaa omaa kieltä ja sen rikkautta lukuisine murteineen, omaa itsenäistä puolustusta tai vaatia maamme elinvoiman palauttamiseksi oma valuutta takaisin.
Näiden rajojen sisällä Suomi ja sen rikas historia on suuntalinjamme.