Kainuun maakuntahallintokokeilussa 2005-2012 ensimmäinen valtuustokausi piti sisällään rajun väliportaan hallinnon kasvun. Uusia virkamiehiä palkattiin satoja ja uusia työpaikkoja syntyi hallintoon ja samaan aikaan hoitojonot kasvoivat. Aiemmin potilaita hoitaneet tekevät kädet ajoivat palavereihin pitkin Kainuuta. Jo piskuisen Kainuun kokemukset osoittavat, että maakunta- ja sote-uudistuksen onnistumisen kannalta on välttämätöntä, että organisaatiouudistus tehdään hallitusti.
Nyt pitäisi keskittyä raja-aidan poistamiseen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon osalta eikä sotkea koko hommaa valinnanvapauden pakkomielteellä. Tässä ei ole kysymys vain asiakkaiden tarpeista vaan myös koko organisaation toimivuudesta ja terveydenhoitoalan ammattilaisten mahdollisuuksista tehdä työtänsä hyvin.
Kukaan ei kiinnitä mitään huomiota, mitä tapahtuu kunnallisten työterveyspalvelujen miljoonille asiakkaille? Tavallisille työssäkäyville ihmisille. Miten aiotaan järjestää kymmenien tuhansien työterveydessä palvelevien lääkärien ja sairaanhoitajien sekä muiden ihmisten siirtyminen yksityisille toimijoille, kun valinnanvapaus jyrää työterveyspalvelujen lisäksi muutkin julkiset palvelut jalkoihinsa. Mitä sanotaan myel-vakuutetuilla maanviljelijöille, joiden työterveyspalveluja tarjoavat nyt omat kunnat? Kunta ei saa jatkossa enää tarjota palveluja. Tervemenoa maakuntakeskukseen hoitamaan terveyttä jopa satojen kilometrien päähän.
Helsinki ja Uusimaa ovat huolestuttava esimerkki tulevan uudistuksen mittasuhteesta. Useiden kymmenien eri kuntatyönantajien organisaatioita painetaan tappotahdilla yhteen, tavoitteena toimiva uusi organisaatio arviolta noin 70-80 000 työntekijälle. Uudenmaan maakunnassa tätä koko prosessia hoitaa käytännössä muutama henkilö. Kainuussa syntyi välibyrokratiaa 3700 henkilön organisaatiossa satoja henkilöitä ja kokeilun lopussa väkeä oli töissä 4400 ihmistä.
Yksityisellä sektorilla kukaan ei kuvittelisikaan ajavansa 20 erilaista yritystä ja lähes 80 000 työntekijää yhteen vajaassa kahdessa vuodessa. Käytännöt yksinkertaisesti poikkeavat aina sen verran, että ison organisaation virtaviivaistaminen ottaa aikansa.
Organisaatiouudistusta ei kymmenien tuhansien ihmisten työyhteisössä pidä tehdä vain tekemisen tai muutoksen halusta. Tarve ja päämäärä pitää olla selvillä. Maakuntauudistuksessa sote:n osalta päämäärä pitää olla selvä: Ihmisiä pitää pystyä palvelemaan tehokkaammin lähellä kotiaan, kustannustehokkaasti.
Valinnan vapautta ei voida siksi toteuttaa maakuntahallinnon alkaessa. Julkisen sektorin on mahdotonta olla valmiina näin olemattomilla valmisteluresursseilla kilpailun äkkinäiseen avaamiseen. Seurauksena voi olla, että julkinen sektori jää tuottamaan tehottomasti palveluja. Suuri uhka liittyy myös siihen, miten tuhannet elleivät kymmenet tuhannet työntekijät siirtyvät kilpailuja voittaville yksityisille yrityksille vai siirtyvätkö? Miten voi olla mahdollista, että kukaan ei puhu 300 000 terveydenhoitoalan ammattilaisen tulevaisuudesta Suomessa?
Tämä projekti olisi massiivinen jo pelkästään siinä, että erikoissairaanhoidon HUS ja kuntien sekä kuntayhtymien sote:t niputettaisiin yhteen.
Maakuntien ja kuntien rahoituksesta on tulossa katastrofi ja se uhkaa molempien itsehallintoa. Rahat pitää saada pääosin sieltä, missä palveluja käytetään. Maakuntavero pitäisi vallan ja vastuun tasapainossa. Harva on kuitenkaan tajunnut, mitä velkaisille kaupungeille tapahtuu. Esimerkiksi kotikuntani Vantaan kaupungille jää 1,1 miljardin euron velkataakka, jota se lyhentää laskelmien mukaan muutaman miljoonan euron vuosittaisesta tuloksesta reiluun 500 miljoonaan euroon supistuvasta liikevaihdosta. Kun ollaan realisteja, niin Vantaan kaupunki ei selviä edes velan koroistaan.
Maakuntahallinnon ja koko Suomen tulevaisuus on työpaikoissa. Kainuun maakuntahallinnon aloituksen pahin virhe oli panostus pelkästään sote-järjestelmiin ja aivan olematon valtion taloudellinen panostus uusiin työpaikkoihin ja alueen elinvoimaan.
En ole kuullut missään suomalaisessa kunta- tai maakuntakeskustelussa viime vuosina todellisia panostuksista yritystoiminnan ja uusien työpaikkojen edistämiseen? Miksi meidän pitää odottaa kiinalaisten rahaa biotuotehankkeisiin. Jos business on kannattavaa, niin perustetaan valtionyhtiöitä elinkeinotoimintaan kuten Kekkosen aikana? Todellista elinkeinopolitiikkaa olisi perustaa maakunnallisia teollisuusyrityksiä tai muita yhtöitä pelkkien kehitysyhtiöiden sijaan, miksipä ei valtionyhtiöiden rinnalle tulisi ‘maakuntayhtiöitä’. Työpaikoista tämä maa elää eikä siitä, että luodaan sote-hässäköitä tai sote-yhtiöitä. Kainuun pahin virhe oli luovuttaa väestökadon iskiessä ja lähteä panostamaan vain soteen, kun panostukset olisivat pitäneet olla uudessa työssä. Silloin ei ketään kiinnostanut, samoja virheitä ei pidä tehdä nyt.
Viime aikojen kokemukset osoittavat, että valtioyhtiöiden tai maakuntien yhtiöiden johtoon pitää saada osaava yritysjohto, se ei ole poliitikkojen paikka. Ja toisinpäin, maan johtoon pitää saada osaavia politiikkoja, yritysjohtajat tehkööt yritysbusinessta ilman valtion pakkolainsäädännön tuomia rahoja.
Sami Kilpeläinen
Kansalaispuolueen varapuheenjohtaja ja keskustan puoluevaltuuston jäsen. Toimin vuosina 2001-2012 vajaan 11 000 asukkaan Sotkamon kunnan valtuustossa ja 12 vuotta tarkastuslautakunnan puheenjohtajana. Seurasin aitiopaikalta noin 80 000 asukkaan Kainuun maakuntakokeilun valmistelua Kainuun sairaanhoito- ja erityishuoltopiirin tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajana vuosina 2001-2004 sekä vaaleilla valitun Kainuun maakuntavaltuuston jäsenenä vuosina 2009-2012 ja tarkastuslautakunnan jäsenenä. En osallistunut vuoden 2004 maakuntavaaleihin.