Matkalla Keskustan jäsenyyteen

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Blogi

Tunnustan. Minulla on intohimo. Pidän siitä, että saan pyytää uusia jäseniä Keskustaan. On upea tunne puristaa uuden jäsenen kättä ja toivottaa hänet lämpimästi tervetulleeksi yhteiseen aatteelliseen kotiimme.

Keskustan menestys koko Suomessa perustuu aktiivisiin jäseniin ja toimiviin paikallisyhdistyksiin. Perusjärjestöjen toiminnan tulevaisuus on jäsenhankinnassa. Se on kiinni jäsenen mahdollisuudesta vaikuttaa yhdessä omien ihanteiden mukaisesti. Meistä jäsenistäkin on pidettävä huolta.

Keskustan paikallisyhdistysten ja piirien talous elää jäsenmaksujen ja kansan karttuisan käden varassa. Nykyistä valtakirjamallia pitää kehittää niin, että tulevaisuudessa puolueen jäsenillä on mahdollisuus maksaa jäsenmaksua tai tukea kuukausittain viidellä tai kymmenellä eurolla. Tietysti niin, että kukin osallistuu omien voimavarojensa mukaisesti. Puolueen johtohenkilöillä, kansanedustajilla ja europarlamentaarikoilla pitää olla mahdollisuus ja oikeus tukea kahdellakymmenellä eurolla kuukaudessa omaa piiriä ja paikallisyhdistystä.

Uuden jäsenen liittyminen Keskustaan on nykyisin suurta salatiedettä. Uskallan rehellisesti todeta, että 95 prosenttia suomalaisista ei osaa, eikä tiedä, kuinka puolueemme jäseneksi pääsee. Lupaan, että seuraavan kahden vuoden aikana tähän ongelmaan tulee muutos. Keskustan jäseneksi liittyminen tulee tulevaisuudessa olemaan yhtä helppoa kuin käveleminen.

Keskustan jäsenhankinta ja -palvelut kehitetään seuraavalla puoluekokouskaudella toimiviksi ja tehokkaiksi. Meidän jokaisen pitää osata kertoa kaikille halukkaille, kuinka toimintaamme pääsee mukaan, kuinka liittyä jäseneksi. Meidän on osattava pyytää. Puolueen nettisivujen – Keskusta.fi – etusivulla, jokaisen on voitava liittyä jäseneksi maksamalla jäsenmaksunsa. Tietojen yhdistyksiin tulee kulkea automaattisesti. Systeemi on saatava toimimaan. Keskustan jäsenkerääjät ja oppaat nostetaan kansanliikkeemme kentälle avuksi ja heille annetaan edellytykset toimia yhdessä paikallisen väen kanssa.

Palvelu on aitoa palvelua ja se pelaa. Asiakasta, jäsentä on palveltava. Jokainen tämän liikkeen työntekijä on palvelutehtävässä. Jäsen on tärkein ja hän saa hyvää palvelua.

Puoluetoimiston ja piirien kanssa valmistelemme keskustalaisen jäsenen tietopaketin. Keskustan jäsenyyteen kuuluu, että jokaisella jäsenellä on jäsenkortti ja jäsenedut. Hänelle lähetetään joka kuukausi puolueen jäsenlehti kotiin ja hänelle julkaistaan politiikan jäsensivut keskusta.fi -osoitteessa. Puolue ottaa käyttöön uudet mahdollisuudet sähköisen ja mobiiliviestinnän saralla. Sähköpostit kulkevat ja tekstiviestit piippaavat. Puolueen verkkosivut -Keskusta.fi – palautetaan hiljaiselon jälkeen aktiiviseen käyttöön ja toimintaan. Tietoa toiminnasta ja tapahtumista löytyy helposti. Keskustan puheenjohtajan ja puoluesihteerin palstalla on joka viikko tuoretta luettavaa.

Jäsentoiminta on tärkeää. Jokaisessa kunnallisjärjestössä järjestämme politiikan talkoopäivät keväisin ja syksyisin. Keskustan kaikki luottamushenkilöt kutsutaan ruuan ja poliittisen tekemisen pariin. Talkootilaisuuksissa puhutaan ja muodostetaan yhdessä keskustan oma linja kotikunnan tulevaisuudesta.

Keskustan taajama- ja kaupunkitoiminta on sydäntäni lähellä. Urheiluseura Vantaan Salamien puheenjohtajana tiedän, että suurkaupungeissa menestyäkseen on uskallettava mennä katutasolle kansalaisten pariin toimimaan ja tekemään. On oltava siellä, missä ovat ihmiset ja uskallettava kohdata heidät.

Keskustan uudet toiminta- ja jäsenyysristeilyt Itämerellä Pietariin, Riikaan tai Tallinnaan järjestetään vuosittain niin, että laiva on täynnä paitsi jäseniä, myös politiikan asiaa, viihdettä ja yhdessäoloa. Yhdessä voimme käydä läpi kokemuksia ruohonjuuritasolta ja jakaa niitä. Opimme niistä sivistysliikkeemme velvoittamalla tavalla. Ja samalla saamme nauraa yhdessä.

Keskusta on yhdessä tekemisen ja välittämisen kansanliike. Yhdessä meillä on hyvä tulevaisuus.