Työssäkäyvistä lapsiperheistä ja eläkeläisistä on tullut hyvätuloisia köyhiä. TNS-Kantar julkaisi uusimmassa tutkimuksessaan, että suomalaisten kulutusmenoista peräti lähes 29 % kului vuonna 2016 asumiseen ja energiaan. Ruokaan, ilman ravintola- ja juomakuluja, kulutusmenoista meni enää alle 11 %.
Vastaavasti vuonna 1995 asumiseen ja energiaan kului vain reilut 24 % ja ruokaan 14 % kotitalouksien kulutusmenoista. Ja samaan aikaan kotitalouksien kulutusmenot kasvoivat yli 30 % Tilastokeskuksen 1990-2012 tehdyn vertailun mukaan.
Suomeen on syntynyt uusi yhteiskunnallinen ongelma: hyvätuloiset köyhät. Ihmiset, joilla voi kohtuullisen hyvän työstä saatavat ansiot tai jopa varallisuutta, mutta jotka joutuvat maksamaan kohtuuttomia summia normaaleista elämisen kustannuksista.
Lapsiperheissä molemmat vanhemmat voivat tehdä täyttä työviikkoa, mutta asumisen kalleus, päivähoitomaksut ja normaalit lasten ja omaan elämään liittyvät menot syövät käytettävissä olevat tulot. Uutena kuluna on syntynyt turvallisuudesta aiheutuvat kulut – mobiililaitteista, turvajärjestelmistä, ylimääräisistä kuskaamisista jne.
Monella ei ole mahdollista eikä useilla periaatteestakaan ole keinoa hakea tai saada yhteiskunnan tukea. Lapsiperheiden uutena ilmiönä on maahanmuutosta aiheutuvat kulut, lasten ja oman turvallisuuden parantamisessa. Ne, jotka isoilla kaupunkialueilla pystyvät, yrittävät saada lapsensa erikoiskouluihin, sekä oppimisen mutta myös turvallisuuden takia.
Suomessa ei kerrota, että monissa pääkaupunkiseudun kouluissa on ulkomaalaistaustaisten lasten huumebisnestä, jengejä ja suoranaista väkivaltaa ja sillä uhkaamista suomalaista syntyperää oleviin lapsiin.
Toinen huolestuttava piirre on köyhtyvät eläkeläiset. Tunnen henkilökohtaisesti ja viimeisten kuukausien aikana olen kohdannut satoja yli 40 vuotta työuraa tehneitä eläkeläisiä, joiden eläke keikkuu siellä 750 euron kieppeillä. Tulot, jotka varmasti eivät sairastuttaessa riitä elämiseen. Ihmisten ainoa vaihtoehto on, että säästössä on jotain.
Erityisen huolestunut olen siitä, että nämä vanhemmat ikäpolvet koetaan pankkien silmissä pelkkinä uhkina. Jos he myyvät asuntonsa ja eivät ole ennättäneet saada vielä sovitusta kaupasta rahojaan tilille, he eivät voi ostaa uutta pienempää asuntoa, koska heillä ei iän takia ole vakuutta pankin silmissä. Käsittämätöntä.
Jokaiselle meistä laskutaitoa omaavalle on selvää, että omistusasumisen kustannukset suurissa kaupungeissa on paljon pienemmät kuin kohtuuttomat vuokra-asumisen kustannukset.
Tosiasia, jota ei julkisesti myönnetä, on että EU:n talous- ja rahaliiton vakausvaatimusten ja jatkuvan keskittämisen takia terve maalaisjärki rahoituspolitiikasta on hävinnyt. Ne, jotka tatvitsevat lainaa, eivät EMU-pakkopaidan takia sitä saa. Ja ne nuoret, joiden elämisen kustannukset kalliista vuokrakuluista alenisivat, eivät saa pankista asuntolainaa vakuuksien puutteen takia.
Suomen talous ei kestä kahta asiaa: eurosta johtuvaa turhaa 10 vuoden lamaa ja sitä pakkopaitaa, jonka keskusohjaus antaa täysin eri olosuhteissa Euroopan reunalla asuvalle erityiselle kansalle, ja 2. niitä kestämättömiä kustannuksia, jotka Suomen valtio upottaa maahanmuuttoon ja siitä aiheutuviin haittoihin tavallisille ihmisille.
Nämä kaikki johtavat tilanteeseen, jossa kulujen maksajina veroina ovat työssäkäyvät lapsiperheet, eläkeläiset ja tavallinen kansa – uudet hyvätuloiset köyhät.