Sivistys ja koulutus kuuluu kaikille

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Blogi

Parhaimmat onnittelut kaikille ylioppilaille ja ammattiin valmistujille. Teillä kaikilla on yksi elämän tärkeä etappi saavutettuna. Nyt teillä on edessä tie jatko-opintoihin tai työelämään. Suomi tarvitsee tekeviä käsiä ja uusia innovaatioita.

Koulujen päättymiseen sisältyy aina suuria tunteita ja meille kaikille lämpimiä muistoja.

Yleinen ja yhtäläinen oppivelvollisuus ja peruskoulu on ollut suomalaisen sivistyksen perusta. Kaikilla meillä on ollut yhtäläiset mahdollisuudet lähteä opiskelemaan omaa alaansa eri koulutusasteissa. Koen olevani etuoikeutettu, kun olen saanut opiskella ensin ylioppilaaksi Sotkamon lukiosta ja sen jälkeen suorittaa Helsingin yliopistossa kaksi ylempää korkeakoulututkintoa maatalous- ja metsätieteiden maisteriksi ja valtiotieteiden maisteriksi. Monessa valtiossa se ei edelleenkään ole itsestään selvää, että maaseudulta on voinut kouluttaa itsensä yliopistoon asti.

Keskusta on aina ollut sivistysliike, jossa itsensä kehittäminen on ollut keskeisessä asemassa. Meille on kunnia-asia, että jokainen suomalainen saa omasta kotipaikastaan tai perhetaustastaan riippumatta kouluttautua. Toisille meistä sopii pidempi koulutus, toisille käytännön työt ja niissä oppiminen motivoi enemmän. Kaikki tämä on arvokasta.

Tänä päivänä koulutuksen haasteet koskettavat meitä keskustalaisia ja suomalaisia. Väestön voimakas keskittyminen suuriin keskuksiin ja maaseutumaisten alueiden väestön väheminen luovat suuria paineita koulujärjestelmäämme.

Torstaina Helsingin piirin järjestämässä vaalipaneelissa keskusteltiin keskustan menestyksestä kaupungeissa. Itse olen nähnyt läheltä, että maaseutukunnissa kuten suurissakin kaupungeissa juuri ihmisiä lähellä olevat asiat kiinnostavat eniten, kuten kouluasiat. Kouluun liittyvien asioiden kanssa painitaan niin maaseutukunnissa kuin kaupungeissa. On tilan ahtautta, sisäilmaongelmia, koulujen lakkautuksia ja isoja ryhmäkokoja. Kouluasiat ovat esimerkki asioista, joihin koetaan tavallisten kansalaisten keskuudessa helpommaksi vaikuttaa.

Isoissa kaupungeissamme koulut täyttyvät ja sisäilmaongelmien takia koululaisia on entistä enemmän väistötiloissa ja parakeissa. Lähipalvelujen puolustaminen on Keskustalle kunnia-asia maaseudulla ja kaupungeissa, kuten myös perheiden hyvinvointiin panostaminen. Paikallisissa tarpeissa ja niiden kehittämisessä keskustan on jatkossakin oltava suunnannäyttäjä.

Kaupunkityössä kouluasiat ovat tärkeitä. Vantaan keskusta otti kantaa kahden muutaman sadan oppilaan koulun lakkauttamista vastaan, kun molemmissa tapauksissa oppilaat ollaan sijoittamassa noin tuhannen oppilaan jättikouluun. Samalla tuimme kuntalaisaloitetta, jonka kouluaktiivit tekivät. Se on aidosti ollut merkittävin asia, josta kaupunkilaiset ovat ottaneet puolueeseemme runsaasti yhteyttä.

Nyt on viikko keskustan puoluekokoukseen Seinäjoella. On ollut hienoa tavata ihmisiä ja keskustella ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä ja järjestön kehittämisestä. Nähdään viimeistään Seinäjoella. Tervetuloa rakentamaan yhteistä keskustaa. Keskusta on koko Suomi.

Sami Kilpeläinen