Voiko olla yleisurheilua monipuolisempaa harrastusta?

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Blogi

Olen kuullut monen vanhemman harmittelevan kuinka nuorena lapsen harrastusvalinnat pitää tehdä. Alle 13-vuotiaan ja vielä sitä vanhempienkin harrastuksissa on tärkeää olla monipuolisesti eri lajeja.

Yhteen lajiin ei välttämättä kannata käyttää kaikkia paukkuja, sillä usein nuoren mielenkiinto harrastuksiin vaihtuu iän myötä. Fyysinen kehitys on eri aikaista ja oma laji voi löytyä vasta vanhempana. Anna lapsellesi aikaa ja mahdollisuuksia kokeilla mahdollisimman montaa eri lajia. Huippu-urheilijoidenkin taustastakin on tutkimustiedon mukaan löydettävissä ainoastaan yksi yhteinen nimittäjä, varhainen monipuolisuus.

Yleisurheilu sopii niin pojille kuin tytöille. Se on melkein ainoa suurista kesäurheilulajeista, joissa tytöt ja pojat treenaavat ja kilpailevatkin yhtä aikaa kentällä. Luonnollisesti harjoituksista pyritään tekemään kaikille riittävän haastavia ja omalle taitotasolle sopivia.

Vantaan Salamissa treenit on järjestetty siten, että nuorimmilla harjoituksia on kerran viikossa, mutta 8-vuotiaasta alkaen voi valita yhden tai useamman harjoituskerran välillä. Tähän on ihan selvä syy: haluamme mahdollistaa jokaiselle myös muiden lajien harrastamisen ja pitäähän sitä lapsen elämään mahtua muutakin kuin treeniä.

Vantaan kaupunki on ottanut aimo harppauksen liikunnan tarjoamisessa kouluissa. Kaikki vantaalaiset suomenkieliset koulut ja Helsinge skola mahdollistavat aamutreenit ns. urhea-kouluina. Vantaan Salamat on mukana järjestämässä aamu- ja iltapäiväharjoituksia Länsi-Vantaan kouluille. Tulevina vuosina vanhempien kannattaa yhdessä lasten kanssa harkita hakemista aamutreeneihin yläkouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa.

Seurana olemme halunneet ottaa aktiivisen roolin tukiessamme liikuntaharrastusten jatkumista yläkouluiässä. Vantaan kaupungin liikuntatoimi ja koulut ansaitsevat kiitoksen merkittävistä panostuksista nuorten liikuttamiseksi.

Suomen yksi menestyneimmistä keihäänheittäjistä, Tero Pitkämäki, heittää Vantaan Myyrmäessä Kultaisessa Keihäässä 27.5.2017. Tämä on mahtava uutinen koko seurallemme, mutta myös Vantaalle ja koko pääkaupunkiseudulle. Pitkämäki ei ole vuosiin heittänyt alueella, joten nyt jos koskaan kannattaa tulla paikalle. Ja lisää kovia nimiä julkistetaan vielä myöhemmin.

Vantaan Salamat halusi vuosi sitten takaisin kilpailukalenteriin palautetulla Kultaisella Keihäällä tuoda Suomen yhden suosituimmista lajeista kotiseudullemme. Viime vuonna Ari Mannio voitti kenttäennätyksellä 81,07. Arvata voi, että tuo tulos on helisemässä tänä vuonna.

Erittäin ilahduttavaa on, että kaikki naishuippumme ovat mukana tänäkin vuonna. Minulla on sellainen kutina, että naiskeihäänheitto on Suomessa niin kovassa nosteessa, että pian kuullaan menestysviestejä maailmalta.

Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Onnea meille kaikille ja isänmaallemme. Nautitaan sinivalkoisista hetkistä oman seuran treeneissä, omissa ja muissa kilpailuissa, Kultaisessa Keihäässä ja syksyllä Lontoon MM-kisoissa. Ja muistetaan, että “tärkeintä ei aina ole voitto, vaan osallistuminen, hyvä mieli ja reilu meininki.”

Sami Kilpeläinen
hallituksen puheenjohtaja
Vantaan Salamat

Teksti on julkaistu Salama-Sanomat -lehdessä 4-5/2017