Kansalaispuolue syyttää keskustaa ja sen johtoa suomalaisten peruspalvelujen uhraamisesta markkinavoimien temmellyskentäksi.
-Keskustan hoipertelu Sote-uudistuksessa romuttaa maakuntien peruspalvelut, syyttää kansalaispuolueen puheenjohtaja Sami Kilpeläinen.
Kansalaispuolue vaatii, että julkiset peruspalvelut tuotetaan julkisesti verovaroin kunnallisella tasolla.
-Sosiaali- ja terveyspalvelut, koulutus sekä tieto- ja liikenneverkot on hoidettava verovaroin ja päätöksenteko on oltava demokraattisesti valituilla poliitikoilla kunnissa ja kuntayhtymissä. Päätösvaltaa ei saa antaa markkinavoimille, linjaa Kansalaispuolueen puheenjohtaja Sami Kilpeläinen.
Kansalaispuolue pitää selvänä, että paikallisella tasolla ja julkisella viranomaisella on parempi ymmärrys palvelutarpeista ja myös kontrolli palvelutuotantoon kuin ulkomaalaisilla sijoittajilla.
-Palvelujen ostaminen yksityiseltä taholta pitää perustua aina kunnalliseen tarpeeseen täydentää palveluita, ei markkinavoimille annettavaan avoimeen ja valvomattomaan valtakirjaan valinnanvapauden kautta, jyrähtää Kilpeläinen.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on unohtanut keskustalaiset arvot antaessaan peruspalvelut markkinavoimien päätettäväksi sote-uudistuksen valmistelussa.
”Keskusta tekee kokoomuslaista politiikkaa, keskustan äänestäjien terveyden ja hyvinvoinnin kustannuksella.”
Maaseudulla palvelut heikkenevät yksityistämisen seurauksena ja markkinavoimien toimesta palvelut keskittyvät suuriin kaupunkeihin. Köyhän asia on enää muisto keskustassa.
Lisätietoja:
Sami Kilpeläinen, Kansalaispuolueen puheenjohtaja
050-383 1755