You are currently viewing ‘Kapina’ valtion omistajapolitiikkaa kohtaan

‘Kapina’ valtion omistajapolitiikkaa kohtaan

Poliitikot ovat vältelleet vastuutaan sähköverkkoyhtiö Carunan kaupasta kuten kaikista muistakin valtion omistajaohjauksen lypsävien lehmien järjettömistä yksityistämisistä. Mitään ei ole otettu opiksi, vaikka Suomen luonnonvaroista tai valtiollisesti rakennetuista infraverkoista kuluttajien tai veronmaksajien rahoilla hakataan satojen miljoonien voittoja ulkomaisille omistajille eikä veroja makseta edes Suomeen. Sipilänhallitus meinaa siirtää veronmaksajien rahat seuraavaksi sote-yhtiöiden taskuun ja yksityistämällä tieverkot myös tiemonopolien taskuun.

Suomen hallitus siunasi vuonna 2013 Suomen suurimman sähkönsiirtoyhtiön, Fortumin, verkon myynnin paria viikkoa ennemmin perutetulle Suomi Power Networks Oy:lle, joka sittemmin muutti nimensä Carunaksi. Myynnistä päätti hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta, jota johti pääministeri Jyrki Katainen (kok.). Elinkeinoministerinä istui Jan Vapaavuori (kok.), valtiovarainministerinä Jutta Urpilainen (sd.) ja valtionohjauksesta vastaavana ministerinä Pekka Haavisto (vihr.). Päätöstä oli valmisteltu pienessä piirissä omistajaohjaus­yksikössä sekä työ- ja elinkeinoministeriössä eikä siitä käyty minkäänlaisia neuvotteluja ennen kyseistä ministerivaliokunnan kokousta.

Vastaavia esimerkkejä on Suomi täynnä. Digita – Ylen jakeluverkon yhtiöittämisen tulos, joka myytiin pilkkahintaan Ranskaan ja josta se päätyi Yhdysvaltojen kautta Australiaan. Myynnin jälkeen Yle ja muut suomalaiset mediayhtiöt ovat ostaneet Digitalta tv ja radio-kaistoja lähetyksilleen. Omistat talon, jonka myyt ja jäät asumaan siihen kalliilla vuokralla ja muutaman vuoden päästä olet maksanut vuokrana myynnistä saamasi rahat uudelle omistajalle etkä omista yhtään mitään, mutta vuokraa maksat silti. Digitan myyntiä junaili Ylen silloinen toimitusjohtaja Arne Wessberg (sd.). Liikenneministerinä oli Olli-Pekka Heinonen (kok.).

Näitä Suomen kansan olemassaolon turvaamiseksi perustettuja valtionyhtiöitä on myyty sen minkä poliitikot ovat kerenneet ja uskaltaneet. Ostajat ovat aina löytyneet nopeasti sillä hinta on ollut ostajan näkökulmasta ns. kohdillaan. Fortum, Neste, Veitsiluoto, Sisu-Auto, Valmet, Enso, Sponda, Patria, Partek, Suomen Autokatsastus, Outokumpu, Rautaruukki, Kone, Tikkurila, Sampo Pankki, Kemira, TeliaSonera, Destia ja mitä näitä nyt onkaan. Valtio on saanut myynneistään noin 20 mrd € potin. Summa olisi ollut huomattavasti suurempi jos valtio olisi jatkanut omistajana kyseisissä yrityksissä.

Tavallinen kansalainen ajattelee helposti että tällainen viheliäinen touhu ei voi loputtomiin jatkua mutta totuus on huomattavasti karmaisevampaa. Nykyinen eduskunta ja erityisesti hallituspuolueet kaavailevat tieverkoston yksityistämistä. Raideliikenteestä osa jo yksityistettiin. Infra, mikä on rakennettu yhteisin varoin ja työtunnein, myydään ihan noin vain jos vain joku jotain kehtaa maksaa. Sen jälkeen alkaa ikuinen rahastus sillä teiden ja raiteiden käyttö ei lopu lähitulevaisuudessa ja sinä maksat.

Pahempaa on vielä luvassa sillä sosiaali ja terveysala on suuren yksityistämispaineen alla = SOTE. Yksityiset toimijat haluavat maksimi tuotot ja raha otetaan sieltä mistä se tulee helposti. Sinut tullaan pisteyttämään sen mukaan paljon SINÄ rasitat terveydenhuoltoa, toisin sanoen paljonko hoitosi maksaa. SOTE-sekoilu on mennyt jo niin pitkälle että vallitsevana ehdotuksena on malli jossa yksityinen yritys saa rahaa siitä, että ”ongelmia ei siirretä”. Eli käytännössä yritys saa lisää rahaa, kun se ei lähetä potilaita eteenpäin, vaikka jatkohoidolle olisi tarvetta.

Kohta on jo liian myöhäistä herätä ja laittaa rötösherrat kuriin. Yrittää pitää ja siksi ihmettelen, jos Suomen kansa ei nouse hiljaiseen tai näkyvämpään ’kapinaan’ ensi kevään vaaleissa suomalaisia kupanneita valtapuolueita ja poliittista eliittiä vastaan. Suomi voisi olla hyvä maa, jos nykyiset poliitikot ja johtavat virkamiehet laitettaisiin kiertoon kuten Yhdysvalloissa vaalien jälkeen. Kainuulaisena on helppo yhtyä Kekkosen sanoihin: Saatanan tunarit!