Euroopan unionin jalot tavoitteet ihmisten, tavaroiden, pääomien ja palveluiden liikkumisesta miellyttävät meitä kaikkia. On helppo lähteä Viroon tai Saksaan, kun euroilla pärjää, eikä rajamuodollisuuksia juuri ole. Liikkuminen ja Euroopan yhdistyminen rauhan näkökulmasta ovat hienoja tavoitteita, niitä pitää tukea.
EU:n ja erityisesti EMU:n ympärillä on kiehunut jo pitkään. Rahapolitiikalla on kautta historian ollut vaikutus useisiin maailmaa koetelleisiin talouskriiseihin: 1930-luvun Suureen lamaan, öljykriisiin tai 1990-luvun lamaan Suomessa. Syyt ovat kaikkien taloustutkijoiden mielestä olleet aina samoja: lainananto on ollut liian löysää, valuutta on kiinnitetty väärään arvoon – joko kultaan tai toiseen valuuttaan tai uusi teknologia on aiheuttanut kuplan. Ja kaiken kukkuraksi kriisissä lainananto on kiristynyt liikaa, jolloin kasvua ei ole päässyt syntymään.
Euro on nyt samassa tilanteessa. Epäsymmetrisiä shokkeja pelättiin euroon liityttäessä. Eli Suomen talouden kehitys poikkeaisi muista maista. Toisessa maassa voi olla korkea työttömyys, toisessa kärsitään inflaatiosta. Kreikan kriisiä ei ratkaista rahaa syytämällä. Euroopan talous ei ole kokonaan integroitunut, se on syytä muistaa myös EU:n politiikassa.
Kreikan ja muutamien muiden kriisimaiden erikoisuus piilee myös siinä, että maiden velka on ulkomaista. Kreikassa jopa 80 prosenttia on ulkomaista velkaa. Mitä siitä pitäisi ajatella, että maassa palkat nousivat 100 prosenttia kymmenessä vuodessa, kun muualla EU:ssa 50 prosenttia? Nuorisotyöttömyys on räjähtänyt Euroopassa, Espanjassa ja Kreikassa sekä monissa muissa maissa, eikä sitä helpota tilanne, jossa maan sisäistä valuutan arvoa ei päästetä devalvoitumaan.
Valitettavasti nopein ja ehkä ainoa kestävä ratkaisu Kreikan tilanteessa olisi sisäinen devalvaatio. Maan pitäisi kuitenkin erota eurosta. Merkille pantavaa on, että Islantikin on lähtenyt toipumaan rajusta lamastaan. Siellä voimakas devalvoituminen, pääomaliikkeiden säätely ja tallettajien pelastaminen pankkien valtionomistukselle loi vakauden markkinoille.
Yhteispäätösmenettely on tuonut uuden ulottuvuuden EU-päätöksentekoon. Uusi budjettikehys kaudelle 2014-2020 odottaa syntymistään. Tosiasia Suomen kannalta on, että Euroopan parlamentissa suomalaisia on vähän. Unionin päätöksenteossa painaa suurten jäsenvaltioiden ääni niin parlamentissa kuin ministerineuvostossa. Määrävähemmistökin on vaikea muodostaa. Entäpä ne kysymykset, joissa Suomi pohjoisena maana poikkeaa voimakkaasti muiden maiden intresseistä?
Liittovaltiokehitys on Suomen kannalta siten kaikkein huonoin vaihtoehto. Päätöksentekoa on jo nyt keskitetty rajusti EU:lle. Kun työssäni vaikutan sekä Brysselissä tehtäviin päätöksiin että suomalaiseen toimeenpanoon, niin ainoa toimiva ratkaisu päätöksissä on ”Suomi-kirjekuori”. Siis päätöksen sisältö, jolla pääosin siivutetaan EU-päätöksen sisältö. Ja Suomi saa näitä ”kirjekuoria” paljon vähemmän kuin kollegamme Välimeren ympärillä. EU toimii parhaiten silloin, kun sen tavoite on yhdistää kansoja toimimaan yhdessä ja rauhassa. Liian pitkälle menevä ylhäältä päin säätely eli sanelu, ei toimi. Liittovaltiokehitykselle sotilaallisine ulottuvuuksineen on sanottava reippaasti ei, valtioiden välinen liitto on EU:ssa ainoa toimiva ratkaisu.
Suomi oli ainoa maa, joka maksoi USA:lle sodan jälkeen velkansa. Olemme aina pyrkineet toimimaan vastuullisesti. Autamme, kun sille on tarvetta. Nyt Suomessa on kuitenkin huutava tarve katsoa kotimaahan. Turvattomuus vaivaa ihmisiä. Muuttoliike, perheiden jaksaminen, nuorten työttömyys, ihmisten turvallisuus luovat monelle irtautumista omasta turvallisesta arjesta, jopa juurettomuutta. Kiihtyvä keskittäminen aiheuttaa suurta huolta. Suomen päättäjien pitäisi välillä jalkautua eri puolelle suomalaisten keskuuteen ja antaa ihmisten kuuntelun sijaan tulla kuulluiksi. Suomalaisilla on halu yhtenäisestä ja eheästä isänmaasta.